Jotain syksystä unohtunutta

Ensimmäisiä töitämme viime syksynä oli tehdä ns. aarrekartta. Idea on varmasti monille tuttu. Isolle pahville tms. alustalle kerätään erilaisia kuvia tai muuta materiaalia, joka jollain tavalla puhuttelee. Olen tehnyt joskus 10v sitten ammattikoulussa vastaavanlaisen kartan, mutta valitettavasti se ei ole enää tallessa. En siis voi nyt palata siihen ja katsoa, miten silloiset minulle tärkeät asiat ovat toteutuneet. Muistan kyllä, että kuvasin jo silloin ainakin rakkaan mieheni (joo, sama tyyppi kuin jo silloin.. ;) ), koiria, lapsia ja omakotitalon. Villisti veikkaan, että saattoipa siellä olla hevonenkin ja ehkä matkustelua. Ensimmäiset neljä arreetta ovat toteutuneet. Hevosta ei ole vieläkään, eikä varmaan ihan pian tulekaan, sillä sen verran kallista ja aikaavievää puuhaa on hevosen omistaminen. Mutta, mutta! Katsokaapa vaan mitä löytyy nykyisestä aarrekartastani! ;) Mihinkäs se heppatyttö haaveistaan pääsisi...

Omista valokuvistani halusin ehdottomasti mukaan lapset, koirat ja mun hyvät ystävät (mies ei halunnut kuvaansa "julkaistavaksi", mutta mukana hänkin on, ajatuksissani). Muuten kuvat on löytyneet lehdistä, netistä jne. Taitaa siellä pari kankaanpalastakin olla. Tuon keskellä olevan ruskean ovaalin kankaanpalasen kyllä irrotin jälkeenpäin. Se muistutti liikaa koirankakkaa (ja sitä me ei tarvita yhtään enempää!). :D

Oikeassa yläreunassa on mun suuri haave: vanha talo! En mä välttämättä halua luopua nykyisestäkään, enkä edes kaipaa kesämökkiä, mutta jotenkin nyt viimeisen vuoden, parin ajan oikeasti tosi vanhat hirsitalot ovat jotenkin houkutelleet mua. Nyt se on mun aarrekartassani, saapa nähdä, koska oikeassa elämässäni.. :)

Värit on mulle aika tyypillisiä tällä hetkellä. Vihreän heleät sävyt; lime ja vaaleanvihreä ovat olleet pop jo jonkin aikaa, nyt niiden seuraan on pyrkinyt vahvasti turkoosi. Tuo lila puolestaan yllätti mut! Mä en ole koskaan ollut oikein violetin ystävä, joten en tiedä miksi halusin noin vahvan kuvan, jossa on violettia. Ehkä se aihe on yksi tekijä: puutarha ja kasvit on mun yksi intohimoni. Mutta olen kyllä huomannut muistakin jutuista, että violetti ja lila alkavat salakavalasti pyrkiä mun elämääni. Tekin tulette sitä vielä todistamaan.. (jatkoa seuraa!)

Mun lapsuudenkaverit ovat mulle edelleen todella, todella tärkeitä. Meillä oli lähes koko peruskoulun ajan sama tyttöporukka luokassa, joten tulihan meistä siinä aika tiivis sakki. Monet meistä jatkoi lukiossakin samalla tai rinnakkaisluokalla, mutta sen jälkeen tiet erkanivat ainakin hetkeksi. Siltkin, aina meillä on ollut joku yhteys. Milloin tavataan jonkun häissä, milloin muuten vaan. Toki liian harvoin, mutta nykypäivänä yhteyttä pystyy pitään niin monella tapaa. Se on kuulkaa arvokas asia, että ihmisellä on kahden käden sormien verran hyviä ystäviä, joiden kanssa on kuljettu monet polut. <3

Valmis, vihdosta viimein!

Vielä omasta tekeleestäni kunnon kuva. "Ompeluteknisistä syistä" (=siis mua laiskotti!) ompelin tuohon harmaan kehyksen ympärille vielä mustalla tikillä "raamit".
Mutta ei se toisaalta ainakaan pahenna yleisilmettä. ;) Se on ihan totta se, että rajaus/kehystäminen tuo työn esille ihan erilailla. Oli sitten kyse tekstiilitaiteesta tai perinteisestä kuva- tai valokuvataiteesta.

Kovasti on vielä opiskeltavaa työn viimeistelyssä. Ihan ei jiirikulmat mene oikein ja muutenkin työ on hieman vinkura. Puolustuksekseni sanon, että kirjontavaiheessa tuo musta kangas meni vinkuraksi! Se oli siis aloittaessa ihan suorakaide, mutta jotenkin sain sen sitten suppuun. Sehän on ihan tavallista kirjonnassa, että kangas rypistyy ja tavallaan kutistuu. Mun virheeni oli se, että tein tuon kuvion liian lähelle reunaa ja sitten viimeistelyvaiheessa ei enää ollutkaan niitä saumanvaroja, joihin olisin ommellut kehykset kiinni. Niinkun kuvasta näkyy, jouduin esim. purkamaan palasen pilveä, sillä sen yläpuolella ei muuten olisi ollut kangasta, mihin reunat kiinnittää.

Jälkiviisaana tulee mieleen, että olisihan sen viimeistelyn voinut tehdä muullakin tavalla ja harjoitella noita jiirikulmia sitten vaikka patalappuun. :) Esim. edellisessä postauksessa oli Tuijan ihanassa kirjontatyössä (se yksisarvinen) jätetty kangas kokonaan näkyviin ja tehty kehyskangas tavallaan kuvan alle. No, ensi kerralla sitten.

Ja vähän lisää käsinkirjontaa.. :)

Tämähän ei siis ollut mun lajini, joten esittelenpä täällä kurssikaverieni töitä, joista näkyy todella ihailtavaa luovuutta, viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä! Ihailkaapa näitä!!

Helin tekemä kirjonta vanhaan pellavaiseen keittiöpyyhkeeseen. Inspiraation lähteenä shamanismi, Marita Liulian työt ja kotimänty.

Armin villakankaalle tekemä kirjonta pojasta ja laivasta. Älyttömän hienoa pintaa!

Tämän teki Marketta. Inspiraatio lähti Ranskasta, jossa Marketta viettää aikaansa paljon. Kankaat ja langat olivat muistaakseni itse värjättyjä.

Tämä on Annen tekemä pöllö. Pohjana myöskin villakangas, pinta on lähestulkoon täynnä kirjontaa! Ainoastaan pöllön osuus taitaa olla pelkkää kangasta.
Alareunassa näkyvän pöllön kuvan Anne maalasi itse.

Maritakin kuulemma inhosi käsinkirjontaa. Siltikin hänen työnsä oli ekana valmis ja ehkä kaikista suurin.. ;) Tämä akvaario/merimaailma on noin metrin levyinen, eli on siinä saanut pistellä piston toisen perään. Pohjana oli itsevärjätty kangas.

Tässä vähän tarkempi kuva osasta Maritan työtä. Ajatelkaapa, että joka ikinen pisto on käsin tehty! :o
Ei olis allekirjoittaneesta tähän. Ainakaan samassa aikataulussa kuin Marita.

Tämä oli yksi mun suosikkini. Melko pieni, mutta äärettömän kaunis ja herkkä työ. Tekijän nimi on näköjään tästäkin unohtunut, mutta se on siis Tuija.

Ihan mielettömän kauniisti ja aiheeseen sopivasti toteutettu. Ottaisin seinälleni. ;)

Että sellaisia! Muutama työ jäi vielä kuvaamatta, niissäkin olisi ollut vaikka mitä helmiä esiteltäviksi. Ei voi muuta kuin ihailla ihmisten luomiskykyä, paneutumista ja taitoa! Se on samalla tosi inspiroivaa. En olisi ikinä kuvitellutkaan, että haluaisin tehdä jotain käsin kirjomalla, mutta aika monta kertaa se tunne on tullut kun olen näitä töitä katsellut.
Kai se on niin, että luova ilmapiiri luo luovuutta.