keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Ja vähän lisää käsinkirjontaa.. :)

Tämähän ei siis ollut mun lajini, joten esittelenpä täällä kurssikaverieni töitä, joista näkyy todella ihailtavaa luovuutta, viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä! Ihailkaapa näitä!!

Helin tekemä kirjonta vanhaan pellavaiseen keittiöpyyhkeeseen. Inspiraation lähteenä shamanismi, Marita Liulian työt ja kotimänty.




Armin villakankaalle tekemä kirjonta pojasta ja laivasta. Älyttömän hienoa pintaa!

Tämän teki Marketta. Inspiraatio lähti Ranskasta, jossa Marketta viettää aikaansa paljon. Kankaat ja langat olivat muistaakseni itse värjättyjä.



Tämä on Annen tekemä pöllö. Pohjana myöskin villakangas, pinta on lähestulkoon täynnä kirjontaa! Ainoastaan pöllön osuus taitaa olla pelkkää kangasta.
Alareunassa näkyvän pöllön kuvan Anne maalasi itse.

Maritakin kuulemma inhosi käsinkirjontaa. Siltikin hänen työnsä oli ekana valmis ja ehkä kaikista suurin.. ;) Tämä akvaario/merimaailma on noin metrin levyinen, eli on siinä saanut pistellä piston toisen perään. Pohjana oli itsevärjätty kangas.

Tässä vähän tarkempi kuva osasta Maritan työtä. Ajatelkaapa, että joka ikinen pisto on käsin tehty! :o
Ei olis allekirjoittaneesta tähän. Ainakaan samassa aikataulussa kuin Marita.

Tämä oli yksi mun suosikkini. Melko pieni, mutta äärettömän kaunis ja herkkä työ. Tekijän nimi on näköjään tästäkin unohtunut, mutta se on siis Tuija.

Ihan mielettömän kauniisti ja aiheeseen sopivasti toteutettu. Ottaisin seinälleni. ;)











Että sellaisia! Muutama työ jäi vielä kuvaamatta, niissäkin olisi ollut vaikka mitä helmiä esiteltäviksi. Ei voi muuta kuin ihailla ihmisten luomiskykyä, paneutumista ja taitoa! Se on samalla tosi inspiroivaa. En olisi ikinä kuvitellutkaan, että haluaisin tehdä jotain käsin kirjomalla, mutta aika monta kertaa se tunne on tullut kun olen näitä töitä katsellut.
Kai se on niin, että luova ilmapiiri luo luovuutta.

3 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea kerätä kurssiajan tuntoja ja tuotoksia blogi-portfolioksi!
    Mun ei ehkä kannattaisi tällaista perustaa, kun en vuoden aikana mitään valmiiksi saanutkaan... Mutta ehkä petraan kesällä!

    VastaaPoista
  2. Upeita töitä - upeat kuvat. Tämä näytti muutenkin niin hauskalta, että aloin jo miettiä omankin kurssiblogin tekemistä...

    VastaaPoista
  3. Voi kuule, ei mullakaan ole juuri mitään valmiina. :) Koko vuosi meni jotenkin muka nopeasti ja sitkeästi yritin riippua mukana. Tuo käsinkirjonta ei kiinnostanut sitten piirun vertaa, joten oli useimmiten viikon jossain mytyssä ja sitten tiistai-iltana aloin miettiä, että pitäisköhän siihenkin jotain pistoja pistellä. :D
    Mulla on myös suuret suunnitelmat kesäksi. Katsotaan sitten syyskuussa, onko mitään niistä toteutunut oikeasti...
    Tee vaan sinäkin kurssiblogi! Olisi hauskaa, että niitä olisi enemmänkin. Sulla taitaa tulla tekstiä muutenkin helposti, joten kyllä siitä portfolion aikaiseksi saa.

    VastaaPoista